Nyt tarvitaan reilua vastuunkantoa

Nyt tarvitaan reilua vastuunkantoa

Kokoomus kantaa vastuuta taloudesta. Vaikeasta talouskriisistä selvisimme paremmin kuin uskalsimme odottaa. Huolimatta talousahdingosta ja velkaantumisesta kaikkein heikko-osaisimpien asemaan tehtiin merkittäviä parannuksia, kuten takuueläke, opintorahan korotus ja lapsiperheiden pienimpiin päivärahoihin tehtiin reilut kuukausikorotukset.  Myös työllisyys on kohentunut ja Suomen talouskasvu on Euroopan kärkipäästä.

Nyt onkin suunnattava katse eteenpäin. Ensi kaudella eduskunnassa tarvitaan vahvaa talouden osaamista ja toisaalta myös lämmintä sydäntä ja inhimillisyyttä. Talouden haasteissa on kannettava vastuu ihmisistä.

Kaikkein heikompiosaisten asemaa on edelleen parannettava.

Kokoomukselle on tärkeää terveydenhuollon, päivähoidon ja vanhustenhoivan kaltaisten lähellä ihmistä olevien palvelujen toimivuus ja hyvä laatu. Terveydenhuollon uudistaminen ja peruspalvelujen, kuten terveyskeskusten vahvistaminen on aloitettu. Tätä työtä on määrätietoisesti jatkettava. Itä-Suomea vaivaavaan lääkäripulaan on löydettävä ratkaisu. Ministeri Risikon esittämä vanhuspalvelulaki on saatava voimaan. Sen avulla turvataan ikäihmisille inhimilliset ja tasavertaiset palvelut eri puolella Suomea.

Mitä useampi suomalainen tekee työtä ja osallistuu yhteisten kustannusten maksuun, sitä paremmin yhteiskuntamme voi. On kohtuullista, että jokainen terve ja työkykyinen tekee töitä ja huolehtii itsestään.  Jokaiselle nuorelle on turvattava riittävä opintojen ohjaus ja opiskelupaikka. Nuorten syrjäytymiseen meillä ei ole varaa.

Maakunta tarvitsee lisää työpaikkoja. Yhteiskunnan on kannustettava yrittämiseen ja työpaikkojen luontiin. Verotuksen on kannustettava työntekoon ja yrittämiseen. Oikeudenmukaista on, että ne, jotka ansaitsevat enemmän, myös maksavat suuremman osan tuloistaan. Kokoomus ei kannata tasaveroa. Tuloerojen on säilyttävä kohtuullisina, mutta samalla on kohtuullista, että koulutus ja kova työnteko ja yrittäminen kannattavat. Kokoomus kannattaa muutoinkin kohtuuden yhteiskuntaa, Ylisuuret optiot ja palkkiot ovat epäoikeudenmukaisia.

Suomi tarvitsee reilun ryhtiliikkeen. Pitää palauttaa vahvat, yksinkertaiset perusarvot kunniaan, arvot, joihin kaikki eteläsavolaisetkin voivat yhtyä: rehellisyys, ahkeruus, kohtuus, oikeudenmukaisuus ja vastuunkanto läheisistä.

Lenita Toivakka

Kansanedustaja (kok)