Toukokuu 2009

 

Hyvät Ystävät!                                                                                                            28.5.2009
 
Eduskunnassa kevät on jatkunut tuttuun tapaan kiireisenä. Oppositio on tehnyt välikysymyksen hallituksen nuorisotyöttömyyden kasvusta. Eduskunta keskustelee välikysymyksestä tiistaina. Asia on luonnollisesti tärkeä ja uutiset työtä vailla olevien nuorien määrästä ovat huolestuttavia. Hallitus on kuitenkin kohdistanut jo ennen välikysymystä merkittäviä toimia tilanteen helpottamiseksi. Budjetissa työllisyyden hoitoon on osoitettu 500 miljoonaa euroa. Lisäksi Euroopan sosiaalirahaston varoista käytetään 60 miljoonaa euroa työttömyyden vähentämiseen, mikä vastaa myös TE-keskusten arviota riittävästä summasta. Suurin osa rahasta käytetään juuri nuorten työllistymistä tukeviin hankkeisiin, työpajoihin ja oppisopimuskoulutuksen lisäämiseen. Itse pääsen tutustumaan nuorten työpajaan Mikkelissä 8.6., kun menen puhumaan työpajojen esittely-DVD:n julkaisutilaisuuteen. Työministeri Cronberg on myös asettanut jo helmikuussa työryhmän pohtimaan, miten työvoimapalveluita voitaisiin kehittää erityisesti nuorten miesten osalta. Tältä työltä odotetaan paljon, sillä taantuma on kolahtanut nimenomaan nuorten miesten työllistymismahdollisuuksiin. Voit lukea lisää aiheesta blogistani: http://www.lenitatoivakka.fi/fi/page/350&articleid=48
 
Eduskuntatyöhön lisäväriä tuo itselleni myös puheenjohtajuus eduskunnan Veneily- ja vesistönsuojeluryhmässä. Seuraan tehtävässä kansanedustaja Pertti Salovaaraa. Meille Saimaan rannan asukkaille vesistönsuojelu on erittäin tärkeää, eikä vähiten siksi että luontomatkailu voi hyvinkin olla yksi maakuntamme tulevaisuuden menestystekijöistä. Samasta syystä myös omasta erikoisuudestamme, saimaannorpasta on pidettävä erityistä huolta. Pienelle joukolle tulevat lyhyen aikavälin edut eivät saa johtaa kannan tuhoutumiseen. Tärkeiden luontoarvojen vaalimisen lisäksi kyseessä on myös koko maakunnan imago.
 
Tärkeitä päätöksiä on tehty myös maakuntavaltuustossa, jonka puheenjohtajaksi minut valittiin juuri Savonlinnassa pidettävässä kokouksessa. Kaudesta on tulossa haastava ja jo ensimmäisessä kokouksessa käsillä on tulevaisuuden kannalta kaksi hyvin merkittävää asiakokonaisuutta: maakuntastrategia sekä Etelä-Savon ensimmäinen maakuntakaava. Erityisesti maakuntakaavan osalta on erittäin tärkeää saada myös ympäristöministeriö ymmärtämään, ettei maakuntien kehittäminen pääkaupunkiseudun näkökulmasta ole mahdollista. Tukea tälle periaatteelle on saatu laajasti myös muiden maakuntien kokoomusedustajilta. Työmme jatkuu edelleen, sillä maakuntavaltuuston hyväksymisen jälkeen maakuntakaava hyväksytään vielä lopullisesti ympäristöministeriössä..
 
Lisäväriä kevääseen on tuonut luonnollisesti myös käynnissä oleva eurovaalikampanja. Kokoomuksella on 20 loistavaa ehdokasta ja kampanjamme on jälleen erottunut positiivisuudellaan. Kovasti työtä kampanjan eteen on tehnyt myös eteläsavolainen ehdokkaamme Riikka Railimo tukijoukkoineen. Riikka on erinomainen ehdokas – suorastaan valmista meppiainesta! Työssään Itä-Suomen EU-toimiston johtajana hän on jo valmiiksi perillä alueemme vahvuuksista ja tuentarpeista ja hänellä on kontaktit ja kielitaito valmiina. Riikan kotisivuihin voit tutustua tästä: http://www.riikkarailimo.fi/ . Muista myös liittyä tukitiimiin tai tule mukaan viime hetken kampanjatyöhön! Lauantaina 6.6. klo 10 alkaen Etelä-Savon kokoomusnaiset järjestävät Riikka-tapahtuman Mikkelin torilla. Toivottavasti pääset paikalle tapaamaan ehdokasta ja nauttimaan lämpimästä tunnelmasta!
 
Välillä tapaamani ihmiset kysyvät minulta, kuinka aikani riittää kaikkeen. Aikatauluttaminen onkin välillä haastavaa, mutta olen oppinut rytmittämään vapaa-ajan ja työajan. Monet eri tehtävistäni myös tukevat toisiaan ja kaikesta oppii uutta. Koen kuitenkin olevani hyvin onnekas, sillä saan tehdä todella mielenkiintoista työtä jota palkitsee ja antaa intoa yrittää vielä enemmän.
 
Pian ryhdyn valmistautumaan Assi-tyttäreni lakkiaisiin. Paljon onnea kaikille koulutyönsä päättäneille, valmistuneille ja uusille ylioppilaille!
 
Aurinkoista ja hyvää kesää,
 
Lenita