
Eduskuntatyö
Olen toisen kauden kansanedustaja ja toimin varsinaisena jäsenenä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa (StV) ja Suuressa valiokunnassa (SuV). Keväällä 2011 Kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenet valitsivat minut toistamiseen ryhmän puheenjohtajistoon. Arvostan tätä ryhmän muiden jäsenten osoittamaa luottamusta valtavasti.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevia asioita. Esimerkiksi perhepolitiikka, lasten päivähoito, vammaisten ja ikäihmisten palvelut, eläkeasiat ja sosiaalietuudet tulevat päätettäviksemme.
Suuri valiokunta käsittelee Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvän kansallisen politiikan valmistelua, paitsi ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta, joka kuuluu ulkoasiainvaliokunnan toimivaltaan. EU-asioiden käsittelyssä Ahvenanmaan vaalipiiristä valitulla kansanedustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus. Lisäksi suuri valiokunta käsittelee ne lakiehdotukset, jotka sinne lähetetään täysistunnosta
Näiden valiokuntien lisäksi toimin varajäsenenä valtiovarainvaliokunnassa sekä jäsenenä sen maatalous- ja liikennejaostoissa.
Päätöksenteossa haluan erityisesti painottaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia, työnteon ja yrittämisen kannustavuutta sekä kasvukeskusten ulkopuolisten seutujen elinvoiman lisäämistä.
Valtiopäivätoimiini ja eduskunnassa pitämiini puheenvuoroihin voit tutustua alla olevien linkkien kautta eduskunnan virallisilla sivuilla.






