Uusi valtuusto ja uudet haasteet

 

 

Uusi valtuusto ja suuret haasteet

 
Uuden valtuuston työ on alkanut haasteellisissa talousnäkymissä. Monissa kunnissa arvioidaan parhaillaan uudelleen rahankäyttöä, mutta tähän ei näillä näkymin onneksi Mikkelissä jouduta. Kaupunki sai taloutensa terveempään suuntaan viime vuoden puolella. Menojen kasvuvauhtia saatiin hillittyä eikä velkamäärä paisunut. Valmius maailmantalouden myrskyjen kohtaamiseen on nyt hiukan parempi, mutta taantuman syvyyttä ja pituutta ei tiedä kukaan. Rahapussin nyörit on pidettävä edelleen tiukalla.
 
Mikkelin kokoomuksen valtuustoryhmä kasvoi toiseksi suurimmaksi ja samalla monet kasvot vaihtuivat: 17 valtuutetusta 11 on uusia! Ryhmässä on asiantuntemusta ja paljon uusia ideoita. Valtuustokausi on käynnistynyt vauhdilla ja vakavilla asioilla. Portin tilanne ja kaupungin takauspolitiikka on puhututtanut. Valtuusto aloitteleekin parhaillaan strategiatyötä tulevien painopisteiden löytämiseksi. On määriteltävä, mikä on tärkeää, mitä kehitetään, mistä on mahdollista luopua. Tavoitteiden saavuttaminen, rahojen riittävyys ja verotulojen kasvattaminen ovat suuria haasteita.
 
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleenjärjestelyt tulee olemaan haaste Mikkelille. Lakimuutokset edellyttävät yhteistyötä ja tehokkuutta. Hyviä toimintamalleja löytyy muualta Suomesta eikä kaikkea tarvitse keksiä itse. Verovarat on suunnattava tehokkaammin, jotta palvelut säilyvät lähellä kuntalaisia.  Terveyden edistämisestä on tehtävä mikkeliläinen hittituote.
 
Erityisen tärkeää on kehittää ennaltaehkäiseviä palveluja, sillä niihin panostamalla kalliiden häiriöpalvelujen tarve vähenee. Lasten ja nuorten tulee saada ongelmiinsa apua kouluissa ja päiväkodeissa. Suurempi panostus neuvola- ja kouluterveydenhuoltoon poikii takaisin. Heinäkuun alussa voimaanastuvalla asetuksella ohjataan kuntia tiukemmin kehittämään neuvola- ja kouluterveyshuoltoaan. Mikkelissä myös selvitetään mahdollisuutta kotihoidon tuen korotukseen. Päiväkotipaikoista on pulaa ja tavoitteena onkin, että entistä useampi perhe hoitaisi pientä lastaan kotona. Lasten ja nuorten palveluihin panostaminen kannattaa. Kun lapsiperheet viihtyvät seudullamme, viihtyvät varmasti kaikenikäiset.
 
Taloudellisesti haastavina aikoina on panostettava elinkeinopolitiikkaan. Yrityksistä ja työpaikoista on huolehdittava ja houkuteltava uusia. Matkailuyrittäjyydessä on paljon mahdollisuuksia. Sen kehittämiseksi tarvitaan yrittäjien vahvempaa verkostoitumista ja tuotteiden yhteensovittamista. Yksi voi vuokrata mökkejä, toinen järjestää seikkaluja Saimaalla ja kolmas loihtia paikallisia herkkuja. Matkailutuotteittemme markkinointiin ja myyntiin ei ole tähän asti ollut tehokkaita välineitä, nyt sellainen on kehitteillä viimeinkin. Mikkelin seudun on aika päästä osalliseksi matkailun kasvuun.
 
 
Lenita Toivakka
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kansanedustaja, Mikkeli