Toivakka peräänkuuluttaa kannustavuutta (28.1.2009)

 

Lehdistötiedote
Kansanedustaja Lenita Toivakka
Julkaisuvapaa 28.1.2009 klo 12.00
 
 
Toivakka peräänkuuluttaa kannustavuutta
 
Kansanedustaja Lenita Toivakka (kok) kommentoi eilen tuoreeltaan Sata-komitean linjauksia sosiaaliturvan uudistuksesta Hyvä Suomi 2020-seminaarissa. "Sata-komitean ehdotus on toiveiden lista, jossa on paljon hyvää, mutta ei hintoja", Toivakka totesi. Vaikka taloustilanne on nyt heikko, on työtä sosiaaliturvan uudistamiseksi tehtävä pitkäjänteisesti. "Taloudellisesti hyvinä aikoina sosiaaliturvan on kannustettava työntekoon, heikkoinakin aikoina huolehdittava ihmisten perusturvasta", Toivakka sanoi. Linjauksissa oli hänen mielestään paljon erinomaista. "Lapsilisien sitominen indeksiin sekä takuueläke ovat hyviä tavoitteita, mutta samalla on huolehdittava rahoituksen kestävyydestä", Toivakka jatkoi.
 
Lenita Toivakka osallistuu ainoana puolueensa edustajana eilen Helsingissä käynnistyneeseen monipäiväiseen Hyvä Suomi 2020-seminaariin. Seminaaria on luonnehdittu sosiaali- ja terveysministeriön maanpuolustuskurssiksi, koska se tarjoaa kattavan tietopaketin yhteiskunnan vaikuttajille ja päättäjille. "On erittäin hyödyllistä päästä pohtimaan esimerkiksi väestön ikääntymisen mukanaan tuomia haasteita ja tulevia strategioita muiden asiantuntijoiden kanssa", Toivakka sanoi. Hän oli tyytyväinen, koska seminaari tarjoaa uusia näkökulmia hänelle sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä tuttuihin haasteisiin. "Esimerkiksi maakunnan terveydenhuollon kehittämiseen olen saanut monia uusia ajatuksia", Toivakka päätti.  
 
Lisätietoja:
Lenita Toivakka
050 5122928