Joulukuu 2008

        

 
Hyvät Ystävät!                                                                                         19.12.2008
 
Syksyn kiireet täällä eduskunnassa ovat tällä viikolla huipentuneet talousarviokeskusteluihin. Puheita on pidetty yömyöhään asti. Huoli taloudesta luonnollisesti hallitsee kaikkea keskustelua. Ensimmäiset kotimaiset elvytystoimet alkavat toivottavasti vaikuttaa jo vuoden alussa ja uusia keinoja suunnitellaan koko ajan. Eduskunnan nyt jäädessä tauolle, ministerit ja virkamiehet jatkavat työtään talouden ongelmien ratkomiseksi.
 
Juuri hetki sitten maamme sai uuden opetusministerin, kun tasavallan presidentti nimitti kokoomuksen Henna Virkkusen uudeksi opetusministeriksi. Henna on ensimmäisen kauden kansanedustaja Jyväskylästä ja hyvä kollegaystäväni. Hennasta saamme pätevän ja asioihin paneutuvan ministerin, joka nauttii suurta luottamusta ryhmässämme. Opetusministeriössä on suuria uudistuksia ja hankkeita käynnistetty Sari Sarkomaan toimesta ja Henna on luonteva osaaja jatkamaan tätä työtä.
 
Sari Sarkomaa jättää ministerintehtävät perhesyistä. Arvostan hänen ratkaisuaan paljon ja tiedän, että hän on tätä pitkään pohtinut. Ministerin aikatauluun on melko mahdotonta sovittaa kolmilapsisen perheen tarpeita. Sari on puhunut voimakkaasti myös yleisellä tasolla lasten hyvinvoinnin puolesta ja on pyrkinyt jo pitkään edistämään työn ja perheen yhteensovittamista. Nyt hän teki valinnan, joka on täysin hänen omien arvojensa mukainen. Lapset voittivat ja saavat nyt nauttia äidin läsnäolosta enemmän.
 
Eilen tapasin myös merkittävän kokoomuslaisen naisvaikuttajan. Tuleva Finanssialan Keskusliiton johtaja ja pian ex-meppi Pia-Noora Kauppi järjesti vapaamuotoisen tilaisuuden Suomeen paluunsa kunniaksi. Keskustelin illan mittaan hänen kanssaan tulevista eurovaaleista ja hän oli erittäin ilahtunut siitä, että Etelä-Savosta Riikka Railimo lähtee ehdokkaaksi. Riikka on työssään Itä-Suomen Brysselin toimiston johtajana luonut hyvät suhteet vaikuttajiin ja tuntee EU-maailman todella hyvin. Riikka on vahva ehdokas ja haastaa monia julkkisehdokkaita aidolla osaamisella ja asiantuntemuksella.
 
Eduskunnan syyskiireet päättyvät tänään ja lähden itsekin illansuussa ajelemaan kotiin Mikkeliin. Olo onkin melko väsynyt rankan syksyn jälkeen. On mukavaa asettua aloilleen oman perheen luo. Joulunvalmistelu on kodissamme jo aloitettu tyttöjen ja äitini avustuksella. Suunnitelmia on tehty ja jotain on jo leivottukin. Mahdollisimman pienin järjestelyin yritämme loihtia joulun tunnelman mökillemme.
 
Toivotan teille kaikille Rauhallista ja Hyvää Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta!
 
Lenita
 
Ps, kuulumisiani voit lukea blogistani osoitteesta www.lenitatoivakka.fi