Toivakka haluaa moniportaisia hoitoketjuja terveydenhuoltoon

 

Kansanedustaja Lenita Toivakka
Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 15.10.2008 klo 12
 
 
Toivakka haluaa moniportaisia hoitoketjuja terveydenhuoltoon
 
Eilisessä välikysymyskeskustelussa kansanedustaja Lenita Toivakka (kok) nosti esille tärkeä asian suomalaisessa terveydenhuoltokeskustelussa. "Olemme keskittyneet liiaksi erikoispalveluihin, kun huomiota pitäisi kiinnittää juuri perusterveydenhuollon ongelmiin", Toivakka sanoi puheenvuorossaan. Siitä huolimatta puheet kriisistä ovat liioiteltuja. Hänen mukaansa hallitus on ollut asiassa aktiivinen ja uudistuksia on tulossa. Esimerkiksi uusi terveydenhuoltolaki tulee eduskunnan käsiteltäväksi ensi keväänä. Toivakka kiitteli erityisesti ministeri Risikon aktiivisuutta perusterveydenhuollon uudistustyössä. Hän on jo käynnistänyt useita perusterveydenhuollon kehittämistoimia.
 
"Yksistään rahalla perusterveydenhuollon ongelmia ei pystytä ratkomaan, vaan tarvitaan moniportaisia hoitoketjuja, matalan kynnyksen paikkoja sekä ennaltaehkäisevää hoitoa ja varhaista puuttumista", Toivakka muistutti. Hänen mielestään myös terveydenhoitoon sijoitetut verorahat tulee käyttää kustannustehokkaasti ja potilaalle tarkoituksenmukaista hoitoa tarjoten. Hän myös muistutti, että monissa kunnissa potilaat joudutaan sijoittamaan kalliin erikoissairaanhoidon paikoille, koska edullisempia vaihtoehtoja ei ole olemassa riittävästi.
 
Lisätietoja:
Lenita Toivakka
050 5122928