Perintövero poistuu suurimmalta osalta

Mielipidekirjoitus Itä-Savossa 4.8.2007

Perintövero poistuu suurimmalta osalta


Valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2008 budjetiksi on juuri julkistettu. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen esityksessä kauan odotettu perintöveron kevennys toteutetaan jo heti ensi vuoden alussa.

Perintöveron keventämisestä sekä varsinkin lesken ja lasten aseman parantamisen tarpeesta on vallinnut laaja yksimielisyys, sillä nykyisellään verotus johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin. Perintöveron langetessa maksuun perijä voi joutua ottamaan lainaa tai myymään perinnöksi saadun kotitalon tai kesämökin verosta selvitäkseen.

Budjettiehdotuksessa esitetään verotettavan perinnön alarajan nostamista 3 400 eurosta 20 000 euroon. Alarajan korottaminen lähes kuusinkertaiseksi merkitsee sitä, että pienet ja keskisuuret perinnöt vapautuvat verosta kokonaan ja kaikkien muidenkin perinnönsaajien verotaakka kevenee huomattavasti. Tämä oli yksi Kokoomuksen keskeisiä vaalitavoitteita.

Suurin osa suomalaisten saamista perinnöistä jää 20 000 euron rajan alapuolelle, jolloin valtiovarainministeriön arvion mukaan jopa 60 prosenttia perinnönsaajista ei joudu maksamaan perintöveroa enää ollenkaan. Alarajan nostaminen tarkoittaa myös 20 000 euroa suurempien perintöjen saajille sitä, että esimerkiksi noin 50 000 euron perinnöstä veroa maksetaan pari tuhatta euroa nykyistä vähemmän.

Verotettavan perinnön alaraja on ollut Suomessa poikkeuksellisen tiukka. Veron kantaminen useaan kertaan verotetusta omaisuudesta on koettu epäoikeudenmukaiseksi. Myöhemmin budjettiriihessä sovitaan yksityiskohdat siitä, millä täsmätoimilla lesken ja alaikäisten lasten asemaa vielä helpotetaan perintöveron alarajan nostamisen lisäksi. Verotettavan perinnön alarajan nosto 20 000 euroon vähentää valtion verotuloja noin 160 miljoonaa euroa.

Tavallisten perintöjen saajat laitetaan etusijalle ja heidän kohdallaan perintöverouudistus tulee voimaan heti vuoden 2008 alusta. Yritysten sukupolvenvaihdoksiin liittyvästä perintöveron keventämisestä päätetään myöhemmin syksyllä. Perintöveron poisto yrityksiltä ja maatiloilta edistäisi sukupolvenvaihdosten toteutumista ja turvaisi osaltaan työpaikkojen säilymistä meilläkin täällä Etelä-Savossa.

 

Lenita Toivakka
Kansanedustaja, Kokoomus
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen
Hallintovaliokunnan jäsen