Elokuu 2007

24.8.2007

Hyvät Ystävät!

Terveisiä kotikoneelta Mikkelin Lähemäeltä! Kansanedustajan ensimmäinen kesäloma on sujunut oikein hyvin. Lomantarvetta olikin kertynyt vaalikampanjoinnin ja kiihkeän kevään jälkeen. Erityisen hienoa on ollut taas viettää useampi viikko täällä omassa maakunnassa. Missä muualla sitä eteläsavolaisia ihmisiä kohtaisikaan?

Kesätaukoon sisältyy luonnollisesti paljon työtä omassa maakunnassa. Olen kierrellyt sopivasti erilaisia kesätapahtumia. Matkattu on välillä veneellä, välillä autolla - säiden ja sateiden mukaan. Etelä-Savo todella elää kesäaikaan; kaikki haluavat olla täällä. Täällä on oikeastaan kaikki se, mitä ihmiset lomaltaan yleensä kaipaavat. Mieleeni painui erityisesti Naiset Nipunlaskussa –tapahtuma Heinävedellä. Se oli uskomattoman suuri ja hienosti järjestetty tapahtuma. Se oli aito osoitus aidosta talkoohengestä ja yhteistyöstä oman seudun hyväksi!

Elokuu on ollutkin jo valmistautumista syksyn haasteisiin. Olen ahkerasti kierrellyt tapaamassa erilaisia sidosryhmien edustajia eri kunnissa. Pitkä kesätaukomme on tässäkin mielessä hyvä; on tärkeää, että on joskus aikaa kuulla maakunnan tarpeita ja toiveita.

Ensi viikolla Kokoomuksen eduskuntaryhmä kokoontuu Iisalmeen pitämään kesäkokoustaan. Tarkoituksena on käydä eri ministerien budjettiesitykset läpi ja keskustella niistä ennen loppuviikosta käytävää hallituksen budjettiriihtä. Olen itse valmistautunut luonnollisesti jälleen kerran puhumaan Viitostiestä. Maakunnan ykköshankkeemme tuntuu taas jäävän jalkoihin. Rakennusalan ylikuumeneminen ja liikenneministerin nostamat uudet hankkeet eivät täältä Etelä-Savon näkökulmasta ole alkuunkaan oikeudenmukaisia. Viitostien perusparannus tukee tasaisempaa aluekehitystä ja parantaa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Ylikuumeneminen ei Etelä-Savossa ole niin suuri uhka kuin esim. pääkaupunkiseudulla. Hankkeen toteutuminen olisi ennemminkin piristysruiske koko alueen tulevaisuudelle.

Valtiovarainministerin budjettiesitys on muutoin mielestäni erittäin hyvä. Erittäin moni asia, jota vaalien alla pidimme tärkeänä, on huomioitu jo ensi vuoden budjetissa. Eläkeläisten verotus korjataan oikeudenmukaisemmaksi, opintoraha nousee, samoin opiskelijoiden vapaan tulona rajat, Lapsilisien yksinhuoltajakorotus nousee, samoin pienimmät äitiys- ja vanhempainrahat, viimeinkin.

Budjetti sisältää poikkeuksellisen paljon tulonsiirtoja ja niistä hyötyvät monet eri-ikäiset ihmiset erilaisissa elämäntilanteissa.Epäkohtia jää varmasti ja asioita on edelleen vietävä rivakasti eteenpäin. Pian siihen on taas mahdollisuus, kun syysistuntokausi alkaa 11.9. Nettisivujani päivitetään parhaillaan ja uusien sivujen pitäisi aueta vielä tämän kuun lopulla. Käy tutustumassa tutussa osoitteessa www.lenitatoivakka.fi.

Perjantaina 7.9. järjestän Mikkelin torilla tilaisuuden, jossa haluaisin tavata mahdollisimman monia eteläsavolaisia. Tulethan paikalle Torikahvila Marskiin klo 11-13!

Kauniita loppukesän päiviä!
Lenita Toivakka
kansanedustaja
 

Tilaa uutiskirje
suoraan omaan
sähköpostiisi!

Tulevat uutiskirjeet
voit tilata suoraan
sähköpostiisi
klikkaamalla tästä