Huhtikuu 2008

29.4.2008

Keväinen tervehdys Arkadianmäeltä!

Auringon vaikutus on niin ihmeellinen, päivät pitenevät ja oma energia kasvaa sen myötä.

Täällä eduskunnassa työtä tehdään samaan arjen tahtiin. Valiokunnissa keskustellaan ja kuullaan asiantuntijoita hallituksen esityksiin liittyen. Ajankohtaisia esityksiä omissa valiokunnissani ovat mm. sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksujen tarkistukset, alkoholilain muuttaminen, ensi vuoden budjetti, poliisin hallintorakenteen kehittäminen ja monet muut asiat.

Julkisuudessa on esiintynyt melko paljon keskustelua erityisesti asiakasmaksujen tarkistuksesta. Tämä keskustelu on osittain ollut harhaanjohtavaakin. Kukaan ei pidä maksujen korotuksista, mutta aika ajoin niitä on tehtävä. Maksuja on edellisen kerran korotettu 2002. Sitten euron käyttöönoton monet kustannukset ovat nousseet, palkat ovat nousseet, ostovoima on parantunut ja työllisyyskin on kehittynyt positiivisesti.

Terveyskeskusmaksuihin tämä tulee tarkoittamaan korotusta 11 eurosta 12,80 euroon. Vuodessa kuntalaiset maksavat kolmesta käynnistä, jonka jälkeen ne ovat ilmaisia. Lisäksi käytetään maksukattoa, joka toimii ylärajana maksuille julkisista terveyspalveluista. Opposition väitteet siitä, että pienituloisia ja paljon sairastavia erityisesti rangaistaan asiakasmaksuja nostamalla, ei pidä paikkaansa.

Päivähoitomaksu-uudistus puolestaan tarkoittaa käytännössä sitä, että 48 prosentilla lapsista päivähoitomaksut alenevat ja 12 prosentilla pysyvät ennallaan. Valitettavasti 40 prosenttia lapsista päivähoitomaksut kuitenkin näillä näkymin nousevat. Uudistus on pyritty tekemään sosiaalisesti hyvin oikeudenmukaisesti, koska maksuluokkia muuttamalla erityisesti yksinhuoltaja- ja monilapsiset perheet hyötyvät. Kaikkein pienituloisimpien perheiden päivähoitomaksut alenevat ja ns. nollamaksuluokka säilyy ennallaan. Asia on kuitenkin vielä keskeneräinen ja valiokuntakäsittelyssä esitykseen pyrimme vielä tekemään oikeudenmukaisia muutoksia. Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä, että päivähoitomaksujen ylimpiä tulorajoja vielä tarkasteltaisiin.

Sitten viime kirjeen, olemme saaneet uuden ulkoministerin. Valtionvarainministeri Katainen joutui tekemään vaikean ratkaisun, mutta Alexander Stubb on pätevänä, asiantuntevana ja kielitaitoisena erinomainen ja edustava valinta uudeksi ulkoministeriksi. Työhön hän on tarttunut tarmokkaasti ja hymyilevä ministeri on otettu eduskuntaryhmässämme erittäin lämpimästi vastaan.

Kunnallisvaalit lähestyvät. Kokoomuksen ehdokashankinta Etelä-Savossa onkin kiivaasti käynnissä. Yhteisten asioittemme hoitoon tarvitaankin ajattelevia, vastuullisia kehittäjiä, niin talouselämän kuin arjen asiantuntijoita. Toivon, että mahdollisimman moni teistä innostuu lähtemään mukaan rakentamaan oman kunnan tulevaisuutta.

Olen itse pari viikkoa sitten saanut merkittävän, uuden luottamustehtävän. Etelä-Savoon on perustettu Kokoomusnaisten piiri. Kokoomusnaisten yhdistyksiä on nyt Mikkelin ja Pieksämäen lisäksi Savonlinnassa. Minut valittiin uuden piirin puheenjohtajaksi. Toimintamme on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle ja mukaan on lähtenyt useita kymmeniä uusia jäseniä. Jos olet kiinnostunut Kokoomusnaisten toiminnasta, ota yhteyttä tai käy tutustumassa toimintaan osoitteessa: www.kokoomusnaiset.fi.

 

Aurinkoisia kevätpäiviä ja hauskaa vappua toivottaen,

Lenita Toivakka

Tilaa uutiskirje
suoraan omaan
sähköpostiisi!

Tulevat uutiskirjeet
voit tilata suoraan
sähköpostiisi
klikkaamalla tästä